The 70’s are back!
Eläköön kotien erilaisuus! Enää ei haikailla pelkästään valkoisten seinien perään, sillä eletään maanläheisten puupintojen ja lämpimänsävyisten punatiililattioiden renessanssia. 1970- luvun arkkitehtuurin kasvanut suosio perustuu aikakaudelle ominaiseen selkeään ja yksinkertaiseen suunnitteluun. Tilat ovat helposti modernisoitavissa, tosin yhä useampi kodin remontoija arvostaa 70- luvun sisustusratkaisuja kunnioittaen aikakauden autenttista tunnelmaa.
Vielä muutama vuosi sitten mäntypaneelit maalattiin remonteissa valkoisiksi ja 70- luvun perinteiset mosaiikkiparketit poistettiin tai vähintään valkokuultovahattiin. Vuonna 2014 Mtv3- uutisten nettiartikkelissa kerroin, miten mäntypuiset kellertävät pinnat ovat asuntokaupan inhokkeja. Muodin kertaantumisen myötä nykyään yhä useampi jättää puupaneelit ennalleen ja terrakotan sävyiset punatiililattiat herättävät ihastusta. Monesti myös alkuperäiset kiintokaapistot halutaan säilyttää.

70- luvun asunnoissa olohuoneet ja keittiöt ovat poikkeuksetta tilavia. Erityisesti atrium- pihaisissa omakotitaloissa olohuoneen näyttävän laajat ikkunapinnat keräävät luonnonvalon ja puutarhan vihreyden oleskelutilojen luonnolliseksi jatkumoksi. Erillistä takkahuonetta arvostetaan jälleen, eikä linjakasta avotakkaa pureta pois varaavan takan tieltä.

Kuva: Jimi Soinila Photography
Rakennustekniikan kehittymisen myötä osa aikakaudelle ominaisista rakenteista on sittemmin luokiteltu riskirakenteiksi, näistä tyypillisimpinä valesokkeli. On kuitenkin muistettava, että piilosokkelirakenne ei automaattisesti tarkoita ongelmia. Myös asbestia saattaa 70- luvun kohteista löytyä, mutta asbestin poispurkuun löytyy osaavat ammattilaiset. Erityisesti 1970- luvun alussa rakennettujen tasakattoisten kiinteistöjen kattoikkunat herättävät ihastusta avatessaan tähtitaivaan nähtäväksi ja kattoikkunat ovatkin palanneet myös uudiskohteisiin. Kun kiinteistöä huoltokorjataan säännöllisesti monilta ongelmilta vältytään. Asuntokaupassa kuntotarkastajien työ on kartoittaa kiinteistön kunto ja tehdä mahdollisesti tarvittavat rakenteiden avaukset sekä toimepidesuositukset.

Vuonna 1978 valmistuneen rivitaloyhtiön osin remontoidussa huoneistossa keittiö huokuu laatua ja tyyli on onnistuneesti sovittu 70- luvun minimalistisuuteen. Italialainen Gatto Cucine on innovatiivinen ja moderni keittiövalmistaja, joka alalla tunnetaan edelläkävijänä ja suunnannäyttäjänä. Linjakkaan suunnittelun lisäksi sen suosio perustuu suurempiin materiaalivahvuuksiin ja pitkään käyttöikään. Gaggenaun luksustason kodinkoneet ovat monille kotikokeille unelmien täyttymys ja suunnittelijoiden taidonnäyte monine toimintoineen.



